TopCanis

Historia


TopCanis

Designhouse TopCanis Oy on vuonna 1994 Etelä-Pohjanmaalla perustettu suomalainen yksityisomisteinen yritys, joka valmistaa ja maahantuo laadukkaita ja kestäviä ratkaisuja lemmikkieläinten tarpeisiin useiden omien tuotemerkkien alla. Maahantuontimme lisäksi myös vientimme ulkomaille kasvaa voimakkaasti. Päävientialueemme on Pohjoismaat ja Eurooppa, mutta vientiä on myös Venäjälle sekä satunnaisesti muihin maihin.

 Design

Oman vahvan suunnitteluosaamisemme rinnalle olemme saaneet suomalaisia huippunimiä.
Ristomatti Ratia uutuusmallisto Grafico Dog International lanseeraattiin syksyllä 2011.
Mallistosta tulee laajeneva ja mielenkiintoinen Ratian tapaan. Alkuvaiheessa siihen on saatavissa kaksiosaisten sade- ja talvipukujen ja narttu- sekä urosuojien lisäksi myös sarjaan sopivat pehmeät pannat ja valjaat, taluttimiakaan unohtamatta. Tulevaisuudessa saamme runsaasti uusia mielenkiintoisia tuotteita.

Jukka Rintalan kanssa yhteistyö alkoi juhlavasti. 35-vuotis taiteilijajuhlavuoden näytöksessä Klaus K:n Rake-salissa saimme nähdä esimakua siitä, millaisia vaatteita ja tarvikkeita tulemme tulevaisuudessa saamaan koirille tunnetuimman suomalaisen glamour suunnittelijamme kynän jäljestä. Teimme näytösvaatteet yksilöllisesti näytöksessä olleille koiramalleille. Tulevaisuuden tuotantomallit poikkeavat nähdyistä, mutta seuraavat Jukalle niin ominaista näyttävää linjaa. 
 

Asiakkaamme

Eläintarvikkeisiin erikoistuneiden liikkeiden lisäksi asiakkaitamme ovat myös isot pohjoismaiset nettikaupat ja tavaratalot. Pyrimme hallitusti lisäämään jälleenmyyjiemme määrää myös ulkomailla.

Valikoima

Valikoimastamme löytyy ratkaisuja sekä koirille, että kissoille. Valikoimassamme on tällä hetkellä noin 1500 tuotetta, jonka sisällä valikoimia sekä erikoisliikkeille, että privatelabel tuotteita asiakkaillemme. Palvelutuotteista erityisryhmille voidaan vielä mainita Suomen Poliisin ruumiskoirien pelastusliivit.

Suunnittelun laatu on yksi yrityksemme perusarvoista ja muodostaa toimintamme vakaan pohjan. Toimintamme on koko historiamme ajan perustunut sekä omaan mallistoon että toimeksiantoihin. Tämä menestyksekäs innovatiivinen tuotekehitystyö muodostaa nykyisen toimintatavan mallin. Olemme olleet edelläkävijoitä sekä mallistoissa että materiaaleissa. Tuotekehitystyömme on onnistunut hyvin ja mallimme ovat myös perustana useiden kilpailijoidemme mallistoissa.

Odotukset

Lemmikkieläinala on voimakkaasti kehittyvä ala, joka on viime vuosina saavuttanut asemansa muiden valmistuksen alojen keskuudessa. Tämä johtunee lemmikkieläinten määrän voimakkaasta kasvusta. Kasvua on edelleen odotettavissa ja matalasuhdanteen aikana määrän kasvu on perinteisesti erittäin voimakasta.

Tiede

Olemme osaltamme olleet kehittämässä toimintaa myös tieteellisesti. Yhteistyömme Lapin Yliopiston kanssa on tuottanut tarpeisiimme kaksi pro gradu-työtä. Tampereen Teknillisen Yliopiston kanssa diplomityö on jo loppusuoralla. Tämän lisäksi meillä on vielä keskeneräinen tutkimusprojekti, koskien koirien sykkeen mittausta ja sitä miten voimme siirtää tämän tiedon tulevaisuuden tuotteisiimme kehittäessämme koirien urheiluun liittyvää sarjaamme.

Yhteystiedot

Designhouse TopCanis Oy

Käyntiosoite:
Siltalantie 1, 61301 Kurikka

Postiosoite:
PL 60, 61301 KURIKKA


Puh, vaihde:
06 450 4755
Fax: 06 450 4855
myynti [at] topcanis.com
www.topcanis.com

NoseHow since 1994


Ota yhteyttä

Jokainen haukku on meille tärkeä. Tästä otat helposti yhteyttä tai annat palautetta.